En halua koiria, joiden kuvia kiinnittää työpisteen seinälle.

Minua ei haittaa, vaikka tajusin, etten palaa afrikkaan tänä vuonna. Kaikki mahdollisuudet on mennä sinne. Mutta sisäinen ääneni sanoo EI. Nyt pysytään täällä kotimaassa, matkustetaan lappiin ja hankoon, ei afrikkaan. " Rakkaus, ehkä vielä toinenkin. Hän saapuu vaikka yksi lähtikin.."

Minua ei haittaa, että törmäsin rakkaimpaan entiseeni muutama päivä sitten. Eikä myöskään haittaa se, että lähdin karkuun kuin mikäkin raukkis. Sen sijaan harmittaa, että tunsin joka ikisen millimetrin miehen selästä ja käsistä kun ne näin. Ne oli lempikohtia koko ihmisessä. "Minä käännyin, olit poissa. Vain varjosi tavoitin.."

Minua ei haittaa, että viimeisin entiseni kirjoittelee internetin ihmeellisessä maailmassa minulle. Syy miksi ei harmita on yksinkertainen: tajusin päässeeni yli hänestä. En halua enää tavata, jutella tai ikävöidä miestä, joka ei halua minusta mitään.   "jalat vahvistuvat, jalat kantavat. Minä nousen, vaikka putoan. Nousen vaikka putoan..."

" Ehkä vielä toivunkin, ja toivon vielä uskonkin, se saapuu lohtu, jonka aavistin. Tänään. sillä päivä, se on kaunis. "

Sain sen paskaduunin.Olen iloinen ja helpottunut, mutta aloitan heti 1.12.2009 eli kappasta siis huomenna. Nyt nopeasti pakkaamiset hanskaan ja junaan, nokka kohti loisimista äidin nurkissa. Onneksi sisko rakas on luvannut, että saan asettua myös heidän sohvalle pariksi päivää, jos pinna kiristyy liikaa.

Murehditaan nyt sitten, että ymmärsinkö varmasti oikein, että he haluavat palkata minut, jos se olikin jokin sairas vitsi. Sarkasmia you know, ja minä don´t know, you know. Paska. onko ihan pakko ahdistua tällä tavalla ?!? Tai jos kello 8.00 tarkottikin kahdeksatta päivää ja minä menen sinne seitsemän päivää etuajassa...

En edelleenkään halua olla aikuinen, mutta jos kokeilen sitä huomenna..

Tämän hetken murheet ovat..

työt. Valmistuneena työelämä häämöttää nenän edessä, mutta töitä ei löydy. Hinku sinne olisi kova, mutta ovet ovat vielä kiinni. Seuraavan kahden viikon aikana elämäni tulee mullistumaan suuresti. Edessä on joko muutto Jyväskylään tammikuun lopussa ja auton osto. En ole ikinä käynyt ko. paikassa, saati että tuntisin sieltä ketään. Se pelottaa.

Toinen vaihtoehto on muutto 260 kilometrin päähän, niin ja se auto pitää ostaa myös. En osaa ostaa autoa. Enkä oikeastaan edes haluaisi tätä työtä, mutta jotain on pakko saada.

Kolmas vaihtoehto on muutto nopealla aikataululla, eli huomenna kämpän irtisanominen ja äidin nurkkiin muuttaminen, koska paskaduunit alkavat 1.12. En ole kouluttautunut hommiin, eikä se ole unelmatyötä, mutta ainakin on jotain.

Neljäntenä vaihtoehtona olisi unelmatyö PK-seudulla vuodeksi eteenpäin. Muuttaa saisin rauhassa vasta tammikuun lopussa ja töitäkin ehtisin tehdä siinä välissä, kerätä rahaa jne. Auto pitäisi ostaa, mutta jotenkin se ei tunnu tässä vaihtoehdossa niin pelottavalta.

Miksi siis murehdin ? Koska en ole asunut ikinä näin kaukana perheestäni, ihan yksin. Ei kämppää ei poikaystävää, niinkuin lauletaan. Ei ole ketään joka puristaa kädestä ja sanoo, että hei, kaikki menee ihan hyvin, kenelle soitan, kun tämä suunniteltu autoni hajoaa ? Kun tiedän, että isi ei pääse auttamaan saman päivän aikana. Kun en tunne ketään, en tiedä missä on kirjasto tai lenkkipolut. Samassa mietin, pärjäsinhän minä täälläkin, opiskelukaupungissa, jossa en ollut ennen käynyt. Löysin lenkkimaastot, kirjaston ja ruokakaupat...

Musta tulee aikuinen, enkä yhtään tiedä tykkäänkö siitä..

p.s. mihinkään näistä työpaikoista ei ole hakuaika loppunut, eikä minua myöskään ole edes kutsuttu haastatteluun.

- haluan päästä kaikista tenteistä läpi elämäni aikana (kirjoitin tämän kun reputin inssiajon. Tähän mennessä on toteutunut)

- haluan käydä afrikassa ennen kuin täytän 30v. (palasin juuri matkalta AFRIKASTA, ja aikaakin olisi ollut vielä jäljellä toiveen toteuttamiseen)

- haluan, että kirjoittamani juttu julkaistaan lehdessä (viime kesänä kirjoitin jutun, joka julkaistiin pienen pienessä sanomalehdessä)

- haluan saada opiskelupaikan syksyllä 2006 (done ! )

- haluan opiskella avoimessa yliopistossa (done and done!)

- haluan nähdä vapauden patsaan ennen kuin täytän 23v. (toteutu viime vuonna )

Sen sijaan seuraavat on vielä toteuttamatta...haluan miehen, joka välittää musta oikeasti, haluan juosta maratonin, ennen kuin täytän 28v., haluan mahtua koon 34 farkkuihin ennen kuin täytän 25v., haluan tehdä hyvältä maistuvan juustokakun ennen kuin täytän 28v., haluan uida atlantin valtameressä...

• Murot maistuvat pahalta veden kanssa, varsinkin kun itse on unohtanut ostaa maitoa
• alle 30 neliön kämppään voi helposti hukata kumisaappaat
• jos et tiskaa tiskejä itse, ei tiskaa kukaan muukaan
• kun surettaa eikä ole ketään joka pitäisi sylissä, kannattaa mennä nukkumaan

Voiko tästä sanoa, että olen oppinut jotain? Aikuistunut? Njaa-a, se taitaa jäädä nähtäväksi..

Hyvin ovat menneet 4 ensimmäistä päivää. Puuduttavaa ja paikoitellen tylsää, mutta ah niin ihanaa tutkimustyötä. Pääasiassa julkaisujen lukemista ja referointia. Kelpaa mulle!

Nyt mietin kovasti, jätänkö pyörän töihin ja menen julkisilla kotiin. Vettä tulee tasaisesti ja paljon. Kirjakauppa on kilometrin päässä, en viitsi sinne mennä kävellen. Joten taidan polkaista kotiin, vaikka kastunkin. Huomenna sitten julkisilla töihin. Toisaalta, jos pyörä jää tänne, voisin rullailla huomenna kotiin illalla, mutta silti se kirjakauppa jäisi käymättä. Pakko Pakko Pakko.

Luin eilen Torey Haydenin kirjan Aavetyttö. Kammottava kertomus psyykkisesti häiriintyneestä lapsesta ja satanismista. Ahdistavaa oli, että ikinä ei saada tietää oliko oikeasti kysymys raa´asta väkivallasta vai keksikö pikkutyttö asiat omasta päästään. Kuten Hayden sanoi kirjan epilogissa; jos hän olisi kirjoittanut päätöksen tarinalle, siitä olisi tullut fiktiota.

Maailmassa on paljon pahuutta, mutta onneksi vastapainoksi löytyy pieniä ilon aiheitakin.

Ihan käytännön asiat mietityttävät:

• Saako työpaikalle mennä farkuissa?
• Kuinka kauan ruokatauko kestää?
• Saanko pitää ruokatauon mihin aikaan tahansa?
• Entä kahvitauot?
• Mitä otan ruuaksi mukaan?
• Monelta voin lähteä kiiruhtamaan junalle?
• Saanko avaimen / kulkukortin?
• Osaanko käyttää niitä?
• Mitä oikeastaan tarkoittaa liukuva työaika?
• Osaanko käyttää tietokonetta?
• Miten tutustun työkavereihin?

Toisaalta olen hirvittävän malttamaton aloittamaan, tiedän, että ensimmäiset päivät menee totutteluun ja opetteluun, toisaalta jännitän aivan kamalasti.

Rakas ****

Kiitos aivan helvetin paljon kaikesta pahasta olosta, jonka olet läskillä päälläsi minulle aiheuttanut. Voi kuinka voit olla ylpeä itsestäsi, kaksi hernettä kohtasi pääkopassasi pitkän känniääliö-illan jälkeen ja sait jälleen loven vyöhesi. Mutta eihän se sinua heilauta; pesä sinne tai tänne, vähän jos tyttöä itkettää niin aina parempi.

Juuri tänään katselin kalenteriani, ja tajusin, että  teostasi, joka muistuttaa vessanpönttöön jääneitä paskaviiruja,  on kulunut yli neljä viikkoa. Silti nahkani alla kytee edelleen vihan väristykset. Inhoan ja halveksin sinua. Toivotan sinulle pitkää elämää, vittumaisia naisia, pitkää vankilatuomiota ja teiniraskautta sakkolihasi kanssa.

Säälin sinua aina niin paljon, koska olet todellakin saanut enemmän kuin oman osasi paskasta lapsuudesta ja nuoruudesta. Äiti jätti ja isä kuoli. Surku.  Nyt voin sanoa, että ansaitsit jokaisen itkun, hammastenkiristysten, laitosvuoden ja murtuneet luut. Onneksi olkoon, olet virallisesti täydellinen kusipää.

Haista paska! Terveisin *****