..Tässä istuskelen isoisäni (80v) keittiössä, söimme juuri ja nyt odottelemme kahviveden valmistumista. Tämä on ensimmäinen päivä vuoteen, kun olen yksin vaarin kanssa. Nautin. Mutta samalla on itku koko ajan kurkussa. Tuo ihana ihminen on vanhentunut niin että rutisee. Jalat reistaa, kädessä on kihti, kuulo ei pelaa eikä hoksottimetkaan taida enää olla yhtä terävinä. Silti olen edelleen hänelle lapsenLAPSI, jolle syötetään suklaata ja juotetaan jaffaa. Herkkujen tarjoamiseen ei vaikuta yhtään se, että minä levitän salvaa kipeälle jalalle, käyn kaupassa, tein ruuat ja pienensin sen, keitän kahvit ja selitän vaarille kolmannen kerran missäpäin Pohjois-Karjalaa siskoni on käymässä.

Voi vaari, älä ikinä mene pois. Ja jos sinun on pakko mennä, anna meille aikaa hyvästellä.