sunnuntai, 29. elokuu 2010

Ei otsikkoa

Olen aika varma, että minusta tulee "isona" ihminen, joka kiinnittää työpisteensä seinälle kuvan koirista, koska ei ole lapsia tai miestä. Luultavasti vietän viikonloput puutarhatöissä ja / tai isän, äidin tai siskon kanssa kun heillä on aikaa minulle. Ystäviähän minulla ei ole..

 

En halua koiria, joiden kuvia kiinnittää työpisteen seinälle.

sunnuntai, 7. helmikuu 2010

Lohtu

Tänään on ollut hyvä päivä. Tosin nyt kun sanoin sen, vyöryy varmasti huono mieli tilalle.

Minua ei haittaa, vaikka tajusin, etten palaa afrikkaan tänä vuonna. Kaikki mahdollisuudet on mennä sinne. Mutta sisäinen ääneni sanoo EI. Nyt pysytään täällä kotimaassa, matkustetaan lappiin ja hankoon, ei afrikkaan. " Rakkaus, ehkä vielä toinenkin. Hän saapuu vaikka yksi lähtikin.."

Minua ei haittaa, että törmäsin rakkaimpaan entiseeni muutama päivä sitten. Eikä myöskään haittaa se, että lähdin karkuun kuin mikäkin raukkis. Sen sijaan harmittaa, että tunsin joka ikisen millimetrin miehen selästä ja käsistä kun ne näin. Ne oli lempikohtia koko ihmisessä. "Minä käännyin, olit poissa. Vain varjosi tavoitin.."

Minua ei haittaa, että viimeisin entiseni kirjoittelee internetin ihmeellisessä maailmassa minulle. Syy miksi ei harmita on yksinkertainen: tajusin päässeeni yli hänestä. En halua enää tavata, jutella tai ikävöidä miestä, joka ei halua minusta mitään.   "jalat vahvistuvat, jalat kantavat. Minä nousen, vaikka putoan. Nousen vaikka putoan..."

 

" Ehkä vielä toivunkin, ja toivon vielä uskonkin, se saapuu lohtu, jonka aavistin. Tänään. sillä päivä, se on kaunis. "

 

 

maanantai, 30. marraskuu 2009

Soi kunniaksi Luojan nyt virsi kiitoksen

näin ne murehtimisen aiheet vaihtuu toisiin..

 

Sain sen paskaduunin.Olen iloinen ja helpottunut, mutta aloitan heti 1.12.2009 eli kappasta siis huomenna. Nyt nopeasti pakkaamiset hanskaan ja junaan, nokka kohti loisimista äidin nurkissa. Onneksi sisko rakas on luvannut, että saan asettua myös heidän sohvalle pariksi päivää, jos pinna kiristyy liikaa.

 

Murehditaan nyt sitten, että ymmärsinkö varmasti oikein, että he haluavat palkata minut, jos se olikin jokin sairas vitsi. Sarkasmia you know, ja minä don´t know, you know. Paska. onko ihan pakko ahdistua tällä tavalla ?!? Tai jos kello 8.00 tarkottikin kahdeksatta päivää ja minä menen sinne seitsemän päivää etuajassa...

 

En edelleenkään halua olla aikuinen, mutta jos kokeilen sitä huomenna..

sunnuntai, 29. marraskuu 2009

Ei otsikkoa

Olen aina ollut kova murehtimaan asioita, joihin en voi itse vaikuttaa. Jotkut kutsuvat sitä empatiaksi muita ja maailmaa kohtaan, jotkut turhaksi nipottamiseksi. Niin tai näin, murehdin itseni vaikka eksyksiin maailmalle.

Tämän hetken murheet ovat..

työt. Valmistuneena työelämä häämöttää nenän edessä, mutta töitä ei löydy. Hinku sinne olisi kova, mutta ovet ovat vielä kiinni. Seuraavan kahden viikon aikana elämäni tulee mullistumaan suuresti. Edessä on joko muutto Jyväskylään tammikuun lopussa ja auton osto. En ole ikinä käynyt ko. paikassa, saati että tuntisin sieltä ketään. Se pelottaa.

Toinen vaihtoehto on muutto 260 kilometrin päähän, niin ja se auto pitää ostaa myös. En osaa ostaa autoa. Enkä oikeastaan edes haluaisi tätä työtä, mutta jotain on pakko saada.

Kolmas vaihtoehto on muutto nopealla aikataululla, eli huomenna kämpän irtisanominen ja äidin nurkkiin muuttaminen, koska paskaduunit alkavat 1.12. En ole kouluttautunut hommiin, eikä se ole unelmatyötä, mutta ainakin on jotain.

Neljäntenä vaihtoehtona olisi unelmatyö PK-seudulla vuodeksi eteenpäin. Muuttaa saisin rauhassa vasta tammikuun lopussa ja töitäkin ehtisin tehdä siinä välissä, kerätä rahaa jne. Auto pitäisi ostaa, mutta jotenkin se ei tunnu tässä vaihtoehdossa niin pelottavalta.

Miksi siis murehdin ? Koska en ole asunut ikinä näin kaukana perheestäni, ihan yksin. Ei kämppää ei poikaystävää, niinkuin lauletaan. Ei ole ketään joka puristaa kädestä ja sanoo, että hei, kaikki menee ihan hyvin, kenelle soitan, kun tämä suunniteltu autoni hajoaa ? Kun tiedän, että isi ei pääse auttamaan saman päivän aikana. Kun en tunne ketään, en tiedä missä on kirjasto tai lenkkipolut. Samassa mietin, pärjäsinhän minä täälläkin, opiskelukaupungissa, jossa en ollut ennen käynyt. Löysin lenkkimaastot, kirjaston ja ruokakaupat...

Musta tulee aikuinen, enkä yhtään tiedä tykkäänkö siitä..

p.s. mihinkään näistä työpaikoista ei ole hakuaika loppunut, eikä minua myöskään ole edes kutsuttu haastatteluun.

perjantai, 27. marraskuu 2009

Elämässä pitää olla tavoitteita

Olen joskus pienenä ja tyhmänä kirjoittanut listan asioista, joita haluan toteuttaa elämässäni. Joku sanoi, että mitä tarkemmin tavoitteet määrittelee, sitä todennäköisemmin ne toteutuvat. Eli sen sijaan, että kertoisi haluavansa auton, tulisi kertoa haluavansa vaaleansinisen kuplavolkkarin vuodelta 1980 vaaleanpunaisilla karvanopilla. Minähän en mitään autoista tiedä, joten jätin ko. tavoitteen pois. Muita tavoitteita sen sijaan oli...

- haluan päästä kaikista tenteistä läpi elämäni aikana (kirjoitin tämän kun reputin inssiajon. Tähän mennessä on toteutunut)

- haluan käydä afrikassa ennen kuin täytän 30v. (palasin juuri matkalta AFRIKASTA, ja aikaakin olisi ollut vielä jäljellä toiveen toteuttamiseen)

- haluan, että kirjoittamani juttu julkaistaan lehdessä (viime kesänä kirjoitin jutun, joka julkaistiin pienen pienessä sanomalehdessä)

- haluan saada opiskelupaikan syksyllä 2006 (done ! )

- haluan opiskella avoimessa yliopistossa (done and done!)

- haluan nähdä vapauden patsaan ennen kuin täytän 23v. (toteutu viime vuonna )

Sen sijaan seuraavat on vielä toteuttamatta...haluan miehen, joka välittää musta oikeasti, haluan juosta maratonin, ennen kuin täytän 28v., haluan mahtua koon 34 farkkuihin ennen kuin täytän 25v., haluan tehdä hyvältä maistuvan juustokakun ennen kuin täytän 28v., haluan uida atlantin valtameressä...