Minulla on painolastia edellisistä suhteista. Vanhat haavat aukeavat helposti enkä päästä muita lähelleni.Vaikka olemme tunteneet vasta vähän aikaa, silti jo ensimmäisenä iltana tunsin sinut omakseni.
En halua tajuta myöhemmin, että olen ollut sinisilmäinen. Sinun ruskeiden silmiesi lamaannuttamana, kauniiden sanojen ja rauhoittavan äänen kiehtomana. Älä siis sekoita mieltäni vaan anna minun lähteä.

En halua elämääni mörköä, entisesi muodossa. En pysty jatkuvaan epävarmuuteen siitä, olisinko minä tässä, jos hän yhä haluaisi sinut. En halua miettiä, rakastatko koskaan minua yhtä palavasti kuin häntä. Luopuisitko raajoistasi ikinä minun takiani, hänelle sen olet jo ehtinyt luvata.
Haluan olla immuuni loukkaantumiselle. En kykene suremaan sitä, että meistä ei tullut mitään, yhtä paljon kuin, että minuun sattui taas. Jos siis pääsisimme sinne asti.
Sanoit, että pitää uskaltautua virran vietäväksi. Jos ei uskaltaudu, ei myöskään voi sattua. Se on fakta. Ja niin kauan kuin sinä et pysty antamaan minulle varmuutta, että sydämeni säilyy ehjänä, en uskalla sitä sinulle myöskään luovuttaa.
Rakkaudella, Murmelisi
Kommentit