Jouluun ei minulla kuulu positiivia tunteita ihmissuhteiden osalta, valitettavasti.

Lähes poikkeuksetta aina on ollut kränää perheen kesken, kavereiden kanssa, viimeisin pitkän ajan poikaystäväni jätti minut jouluaattona eikä suostunut puhumaan kanssani. Kirjoitteli vain soopaa minusta ympäri nettiä. Palasimme kuitenkin sen jälkeen vielä pariksi kuukaudeksi yhteen.

Ja sitten oli SE joulu, ensimmäinen ilman isiä. Ei, isi ei kuollut. Muutti vain pois. Enkä nyt kyllä oikein muista oliko se juuri sama joulu joilloin lähdimme pakoon kylpylään vai vasta myöhempi. Kylpyläreissu oli myös kaamea kokemus.

Vasta viime jouluna opin ymmärtämään joulun jujun. Olen ollut uskossa kauan ja tiennyt miksi joulua vietetään. Olen halunnut juhlistaa tätä ihanaa tapahtumaa ihmisten keskellä, mutta koska aina poikkeuksetta tuli ongelmia, löysin oman joulun kohokohdan keskeltä yötä, kirkosta, äidin vierestä, kuuntelemasta keskiaikaisia joulusäveliä. Sanoisin, että se oli Joulu, jossa ihmissuhde oli todellakin kunnossa. Minä ja Herra. Ei voi toivoa enempää.

"Uskon siemen nouskoon pintaan, rauha olkoon loppumaton"